KARPin TARINA

Fermentoiminen on ikivanha tapa valmistaa ruokaa. Fermentoimalla valmistettua ravintoa kutsutaan eläväksi

ravinnoksi. Eläimet käyttävät tätä tekniikkaa tietämättään kätkemällä ravintoa maahan. Onko ihminen oppinut

taidon elämiltä, vai onko se seurannut ihmistä sen kehityshistorian ajan, jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä.

Ihmisen tietoisuuden lisääntyessä, on ihminen menettänyt paljon vaistotoiminnoistaan.

Maitohappobakteerikäyminen muuntaa hiilihydraatit maitohapoksi, pilkkoo rasvan rasvahapoiksi ja proteiinin

aminohapoiksi. Näin se on paremmin eläimen hyödynnettävissä.

Susi on kesyyntynyt koiraksi vasta noin 12.000 vuotta sitten, mikä on lyhyt aika evoluutiossa. Suden ruokavalio

sisältää äärettömän vähän hiilihydraatteja. Muutosta, joka tapahtuu, kun villieläin kesyyntyy, kutsutaan

domestikaatioksi. Se muuntaa myös geneettistä perimää. (vertaa hopeaketun synty). Geeniryhmä, joka osallistuu

hiilihydraattiaineenvaihduntaan, on muuntunut koiralla.

Tämä tarkoittaa, että koira pystyy hyödyntämään paremmin hiilihydraatteja kuin susi, muttei tarkoita, että

se olisi puuronsyöjä. Susi saa päivittäisen maitohappobakteeritäydennyksen saaliseläimen suolesta ja lähes

poikkeuksetta nämä saaliseläimet ovat ruohonsyöjiä. Mistä koira saa?

Usein koira pyrkii korvaamaan tätä puutetta syömällä muun muassa ruohoa, pupun papanoita ja hevosen

lantaa. Urbaanikoiraa vaivaavat monenlaiset allergiat. Koirat syövät paljon turhaan antibiootteja, sekä dieettiruokia ja

saavat tilanteen usein pahenemaan. Yleisesti tietotaso suolistosta on huonolla tasolla. Ihminen tuntee

kosmoksen paremmin kuin suoliston.

Terveen suoliston, noin 1200:lle bakteerilajeista on annettu nimi noin 20 prosentille, jotka pystytään

laboratoriossa viljelemään. Muiden tehtävää ei tunneta. Tiedetään kuitenkin, että terveen suolen floora koostuu

tasapainossa olevien bakteerien summasta. Bakteerit pystyvät itse muuntamaan perimäänsä. Vääränlaisella

ravinnolla usein ruokitaan vääriä bakteereja, jolloin suolen floora vääristyy.

Suolessa vallitsee samat Darwinin lait kuin tunkiolla, ne, jotka sopeutuvat, ne menestyvät ja muut kärsivät

tappion. Hyvät bakteerit häviävät. Tästä seuraa se, että suolen limakalvo kärsii, suolen nukka kärsii ja suolen

seinämän soluvälit löystyvät. Kun hyvät bakteerit eivät ole pilkkomassa ravinteita, ne pääsevät vuotavasta

suolesta verenkiertoon. Tällöin ne vaihtavat ”sukunimeä”, jolloin niitä aletaan kutsumaan allergeeneiksi. Tämä

aiheuttaa immuunijärjestelmän Th2 tulehduksen, matala-asteisen kroonisen tulehduksen josta ennen pitkää

syntyy kudosvaurioita joissain elimissä; silmissä, ihossa, keuhkoissa, haimassa, maksassa... Toimiva hoito on

ruokavalion vaihto ja suolen flooran tervehdyttäminen.

Antibiootit tappavat patogeenisten bakteerien lisäksi myös hyvät bakteerit, mutta eivät hiivaa ja hometta.

Kolme viikkoa antibioottikuurin jälkeen yleensä hiiva ryöpsähtää pintaan. Hiilihydraatit muuttuvat elimistössä

glukoosiksi ja tästä elää hiiva. Kun ei tule hiilihydraatteja, ei muodostu sokereita ja hiiva kuolee nälkään.

Fermentoiminen muuntaa hiilihydraatin maitohapoksi. Tämä laskee suolen pH-n ja kutsumattomat mikrobit

erittäin pH-herkkinä kärsivät. MHB-KARPin monikirjo mausteseos tappaa hiivaa ja hometta. Säilöntään käytetään

mausteita, naisten hiivanhäätäjät perustuvat joidenkin mausteiden uutteisiin. On tiedetty tosiasia, etteivät

mausteet, hiiva ja home viihdy yhdessä.

MHB-KARPin sisältämät maitohappobakteerit valtaavat kasvutilaa, suolen floora korjaantuu, suolen limakalvo

korjaantuu, suolen seinämän soluvälit kiinteytyvät, suoli lakkaa vuotamasta, jolloin krooninen tulehdus laskee ja

kudosvauriot korjautuvat.

Näin MHB-KARP toimii. 2(2) Immuunijärjestelmän toiminta perustuu terveeseen suolen flooraan. Bakteerit säätelevät

immuunijärjestelmää. Jos floora ei ole kunnossa, immuunijärjestelmä ylireagoi allergeeneihin ja syntyy atopia,

samoin hammaskivi johtuu suolen flooran vinotumasta, korvatulehdukset...

Lukuisten tautien takana on immuunivasteen häiriö.

MITEN TOIMIN?

Ennaltaehkäisyn ja KARP hoidon lisänä on Rasilaisen valkosipulihapankaali. Hapankaalin valmistumiseen

osallistuu 36 eri maitohappobakteerilajia. Monet kaupan maitohappobakteerivalmisteet kalpenevat tuon kirjon

edessä. Lisäksi kaalien kuiduilla on ominaisuus: toksiinit tarttuvat niihin ja poistuvat elimistöstä.

Hyvä lisä ravintoon, sekä myös ulkoisesti on PvP-etikka. Loraus ruuan sekaan tai haavojen puhdistukseen, hiivaisten

tassujen tai korvien puhdistamiseen… Käyttökohteita on lukemattomasti, ja mikä parasta, tästä voi nauttia niin

omistaja kuin eläinkin.

Maitohappobakteerit ovat pakasteessa nk. inaktiivisessa tilassa. Samoin kuin ne ovat ruohon kyljessä hangen

alla. Sulatus tulisi tapahtua jääkaappilämpötilassa.

Maitohappobakteerit kestävät hyvin alhaista pHta. Mahan pH on 1-3 ja ne uivat siitä läpi morjestellen toisilleen. Mutta ne ovat erittäin lämpöherkkiä. Jos sulatus tapahtuu liian nopeasti, saattavat ne kuolla lämpöshokkiin ja ravinto menettää elävän ravinnon merkityksen. Sulatuksen jälkeen tuote jätetään avaamattomana huoneenlämpöön, jolloin tapahtuu maitohappobakteeri- käyminen. Yleensä riittää vuorokausi. Jotkut pitävät käymisaikaa pidempänä, jopa 4 vrk. Avattu pötkö, jos siitä jää, on syytä laittaa takaisin jääkaappiin. Tuote vetää pinnastaan todella nopeasti harmaaksi, jo 2-3 tunnissa. Se on pintahiivaa, joka siihen muodostuu. Pintahiiva ei ole toksista, mutta kuitenkin kannattaa laittaa se jääkaappiin. Pintahiiva ”suojelee” tuotetta muilta mikrobeilta. Mhb-käymisessä syntyy hiilidioksidia, joka aiheuttaa paineen suoleen ja tekee siitä pinkeän. Kannattaa lähestyä suolta sivusta puukolla. Ruoka-annokseen ei tulisi lisätä nestettä. Ei ole hyvä antaa koiran juoda ½ tuntia ennen eikä jälkeen ruokailun. Mahan pH 1-3 neutralisoituu vedellä, jonka pH on noin 7,3-8, niin paljon, että solut joutuvat tuottamaan suolahappoa lisää, lisää, lisää ja tästä seuraa röyhtäilyä ja refluksia. KARP ruokia voidaan syöttää koiran koko elämä tai koiran kuntouduttua hakea kokeilemalla sen hiilihydraatti- sietokyky. KARPpia voi myös syöttää ennaltaehkäisevänä. Tämän hetkinen kokemus osoittaa, että kolme kertaa viikossa KARPpia pitää flooran kunnossa. Jos aikatauluun sopii, tulisi koira ruokkia kahdesti päivässä ja aina järjestyksessä: lenkki, temppu, ruokailu, lepo. Lenkki markkeeraa koiralle saaliin etsimistä, ei se maisemia käy ihastelemassa. Temppu markkeeraa saalistustilannetta. Tempun valitsette te; istu, maahan, seuraa, paikalle... Ja jos seuraatte luontokappaleita, kun niillä on ”vatta piukas”, niillä alkaa luomi roikkua ja ne menevät nurin; ihminen on ainoa eläin, joka lähtee ruokatunnilta täydellä vatsalla töihin…

Tietoa meistä

Olemme koirien hyvinvointiin ja terveyteen keskittyvä yritys. Toimimme Suomalaisen NEUfrau Oy:n laadukkaista ja koirille ominaisista raaka-aineista valmistettujen Neu-tuorepakasteruokien myyntiedustajana Baltiassa.
NEUfrau Oy Virtasentie 12, 28760 PORI Suomi - Finland y-tunnus 1949064-4 www.neufrau.fi info@neufrau.fi Puh. +358 40 583 8788
Myyntiedustaja:
DOGHEAL SPA & WELLNESS

KARPin TARINA

Fermentoiminen on ikivanha tapa valmistaa ruokaa.

Fermentoimalla valmistettua ravintoa kutsutaan eläväksi

ravinnoksi. Eläimet käyttävät tätä tekniikkaa tietämättään

kätkemällä ravintoa maahan. Onko ihminen oppinut

taidon elämiltä, vai onko se seurannut ihmistä sen

kehityshistorian ajan, jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä.

Ihmisen tietoisuuden lisääntyessä, on ihminen menettänyt

paljon vaistotoiminnoistaan.

Maitohappobakteerikäyminen muuntaa hiilihydraatit

maitohapoksi, pilkkoo rasvan rasvahapoiksi ja proteiinin

aminohapoiksi. Näin se on paremmin eläimen

hyödynnettävissä.

Susi on kesyyntynyt koiraksi vasta noin 12.000 vuotta

sitten, mikä on lyhyt aika evoluutiossa. Suden ruokavalio

sisältää äärettömän vähän hiilihydraatteja. Muutosta,

joka tapahtuu, kun villieläin kesyyntyy, kutsutaan

domestikaatioksi. Se muuntaa myös geneettistä perimää.

(vertaa hopeaketun synty). Geeniryhmä, joka osallistuu

hiilihydraattiaineenvaihduntaan, on muuntunut koiralla.

Tämä tarkoittaa, että koira pystyy hyödyntämään

paremmin hiilihydraatteja kuin susi, muttei tarkoita,

että se olisi puuronsyöjä. Susi saa päivittäisen

maitohappobakteeritäydennyksen saaliseläimen

suolesta ja lähes poikkeuksetta nämä saaliseläimet ovat

ruohonsyöjiä. Mistä koira saa?

Usein koira pyrkii korvaamaan tätä puutetta syömällä

muun muassa ruohoa, pupun papanoita ja hevosen

lantaa. Urbaanikoiraa vaivaavat monenlaiset allergiat.

Koirat syövät paljon turhaan antibiootteja, sekä dieettiruokia

ja saavat tilanteen usein pahenemaan. Yleisesti

tietotaso suolistosta on huonolla tasolla. Ihminen

tuntee kosmoksen paremmin kuin suoliston.

Terveen suoliston, noin 1200:lle bakteerilajeista on

annettu nimi noin 20 prosentille, jotka pystytään

laboratoriossa viljelemään. Muiden tehtävää ei tunneta.

Tiedetään kuitenkin, että terveen suolen floora koostuu

tasapainossa olevien bakteerien summasta. Bakteerit

pystyvät itse muuntamaan perimäänsä. Vääränlaisella

ravinnolla usein ruokitaan vääriä bakteereja, jolloin

suolen floora vääristyy.

Suolessa vallitsee samat Darwinin lait kuin tunkiolla,

ne, jotka sopeutuvat, ne menestyvät ja muut kärsivät

tappion. Hyvät bakteerit häviävät. Tästä seuraa se, että

suolen limakalvo kärsii, suolen nukka kärsii ja suolen

seinämän soluvälit löystyvät. Kun hyvät bakteerit eivät

ole pilkkomassa ravinteita, ne pääsevät vuotavasta

suolesta verenkiertoon. Tällöin ne vaihtavat ”sukunimeä”,

jolloin niitä aletaan kutsumaan allergeeneiksi. Tämä

aiheuttaa immuunijärjestelmän Th2 tulehduksen,

matala-asteisen kroonisen tulehduksen josta ennen

pitkää syntyy kudosvaurioita joissain elimissä; silmissä,

ihossa, keuhkoissa, haimassa, maksassa... Toimiva hoito

on ruokavalion vaihto ja suolen flooran tervehdyttäminen.

Antibiootit tappavat patogeenisten bakteerien lisäksi

myös hyvät bakteerit, mutta eivät hiivaa ja hometta.

Kolme viikkoa antibioottikuurin jälkeen yleensä hiiva

ryöpsähtää pintaan. Hiilihydraatit muuttuvat elimistössä

glukoosiksi ja tästä elää hiiva. Kun ei tule hiilihydraatteja,

ei muodostu sokereita ja hiiva kuolee nälkään.

Fermentoiminen muuntaa hiilihydraatin maitohapoksi.

Tämä laskee suolen pH-n ja kutsumattomat mikrobit

erittäin pH-herkkinä kärsivät. MHB-KARPin monikirjo

mausteseos tappaa hiivaa ja hometta. Säilöntään käytetään

mausteita, naisten hiivanhäätäjät perustuvat joidenkin

mausteiden uutteisiin. On tiedetty tosiasia, etteivät

mausteet, hiiva ja home viihdy yhdessä.

MHB-KARPin sisältämät maitohappobakteerit valtaavat

kasvutilaa, suolen floora korjaantuu, suolen limakalvo

korjaantuu, suolen seinämän soluvälit kiinteytyvät,

suoli lakkaa vuotamasta, jolloin krooninen tulehdus

laskee ja kudosvauriot korjautuvat.

Näin MHB-KARP toimii. 2(2) Immuunijärjestelmän toiminta

perustuu terveeseen suolen flooraan. Bakteerit säätelevät

immuunijärjestelmää. Jos floora ei ole kunnossa,

immuunijärjestelmä ylireagoi allergeeneihin ja syntyy

atopia, samoin hammaskivi johtuu suolen flooran

vinotumasta, korvatulehdukset...

Lukuisten tautien takana on immuunivasteen häiriö.

MITEN TOIMIN?

Ennaltaehkäisyn ja KARP hoidon lisänä on Rasilaisen

valkosipulihapankaali. Hapankaalin valmistumiseen

osallistuu 36 eri maitohappobakteerilajia. Monet kaupan

maitohappobakteerivalmisteet kalpenevat tuon kirjon

edessä. Lisäksi kaalien kuiduilla on ominaisuus: toksiinit

tarttuvat niihin ja poistuvat elimistöstä.

Hyvä lisä ravintoon, sekä myös ulkoisesti on PvP-etikka.

Loraus ruuan sekaan tai haavojen puhdistukseen, hiivaisten

tassujen tai korvien puhdistamiseen… Käyttökohteita

on lukemattomasti, ja mikä parasta, tästä voi nauttia

niin omistaja kuin eläinkin.

Maitohappobakteerit ovat pakasteessa nk. inaktiivisessa

tilassa. Samoin kuin ne ovat ruohon kyljessä hangen